Arsenikki-Anna - miesten myrkyttäjä

SALAPERÄINEN KUOLEMA

1. elokuuta 1937 lääkärit Memorial Hospitalissa Colorado Springsilla ottivat yhteyttä paikallisiin viranomaisiin kertoakseen potilaansa äkillisestä ja salamyhkäisestä kuolemasta.

Uhri, 67-vuotias George Obendorfer oli sairastunut selittämättömästi vain muutama päivä sitten. Lääkärit eivät saaneet selville, miksi hän oli sairastunut, eivätkä saaneet pelastettua hänen henkeään kovasta yrityksestä huolimatta. Sairaalan henkilökuntaa haastateltuaan tutkijoille valkeni, että Obendorfer oli vieraillut alueella ja hänen ensisijainen asuntonsa oli Cincinnatissa, Ohiossa.

Vanhempi mieshenkilö oli kahden tuntemattoman seuralaisensa kanssa kirjautunut Park Hoteliin 30. heinäkuuta -37. Coloradon viranomaiset pitivät olosuhteita kiehtovina, sillä hotellin omistaja oli juuri ilmoittanut, että häneltä oli viety timantteja 300 dollarin edestä. Tutkijat halusivvat nyt saada selville, liittyivätkö nämä kaksi tapahtumaa toisiinsa.

Pian Park Hoteliin saapumisensa jälkeen he saivat tietää, että Obendorfer oli kirjoittautunut sinne seurassaan nainen nimeltä Anna Marie Hahn ja tämän nuori poika Oskar.

Hotellin omistajan mukaan rva Hahn oli ilmoittanut asuvansa Cincinnatissa, Ohiossa ja olevansa Coloradossa lomalla. Huoneen nopea tarkastelu ei paljastanut johtolankoja ja rva Hahn ja hänen poikansa olivat hävinneet jäljittämättömiin. Yrittäessään selvittää, liittyivätkö korut ja herra Obendorfersin ennenaikainen kuolema toisiinsa, tutkijat alkoivat vierailla paikallisissa panttilainaamoissa toivoen, että varas olisi yrittänyt myydä timantit. Ei kestänyt kauaa ennenkuin heidän yrityksensä alkoivat kantaa hedelmää. Muuan paikallinen kaupanpitäjä ilmoitti, että nainen, seurassaan nuori poika, oli yrittänyt pantata samanlaisia koruja, mutta omistaja oli päättänyt olla hankkimatta niitä. Hänen kuvauksensa naisesta sopi hotellin omistajan kuvaukseen Anna Hahnista.

Coloradon viranomaisten laajentaessaan etsintöjään Hahniin, he saivat tietää, että kuvaukseen sopiva nainen oli yrittänyt nostaa 1000 dollaria Denver-pankista käyttäen cincinnatilaista pankkikirjaa, jossa oli George Obendorferin nimi. Vaikka nainen väitti olevansa rva George Obendorfer, pankkijohtaja aisti jonkin olevan vinossa ja kieltäytyi tekemästä rahansiirtoa. Etsivät olivat varmoja, että kyseinen nainen oli Anna Hahn.

George Stimsonin kirjan The Cincinnati Crime Book mukaan etsivät eivät heittäneet aikaa hukkaan, vaan tekivät pidätysmääräyksen epäillen tätä hotellin korujen kähveltämisestä.

Tutkijat epäilivät, että hän oli poistunut alueelta ja palannut Ohioon ja ottivat yhteyttä Cincinnatin viranomaisiin avun toivossa. He saivat pian tietää Hahnin palanneen kotiin ja Cincinnatin etsivät pidättivät hänet vikkelään. Kun Coloradon etsivät kysyivät häneltä, mitä hän tiesi George Obendorferin kuolemasta, Anna vastasi, että "mies on minulle ventovieras".
Kun naiselle muistutettiin, että hän oli allekirjoittanut hotellivarauksen Obendorferille, itselleen ja pojalleen, muuttui ääni kellossa.
"Tapasin hänet (Georgen) junassa Denveristä", hän sanoi. "Hän oli sveitsiläinen. Kumpikin etsivätiimi tiesi Obendorferin olevan Cincinnatista ja he epäilivät Annan tarinaa.

Anna Hahn pidätettynä (The Cincinnati Enquirer)

Tutkijoiden onneksi useammat Georgen sukulaiset asuivat alueella ja saattoivat valottaa tilannetta. Sukulaisia haastateltuaan etsiville selvisi, että George oli muuttanut Ohioon Venäjältä muutama vuosi aiemmin. Eläkkeelle vetäytynyt kengäntekijä ja kolmen lapsen isä George oli hiljattain eronnut vaimostaan. Perheen jäsenet olivat myös järkyttyneitä äkillisestä kuolemasta, kertoen hänen olleen erinomaisessa kunnossa. Vielä enemmän kertoi yhden perheen jäsenen paljastus, että Anna tunsi Georgen ja itseasiassa oli tämän naisystävä. Sukulaisen mukaan matka oli ollut Annan idea - ja George oli tullut mukaan olettaen heidän menevän maatilalle, jonka nainen omisti Colorado Springsilla.

Kun etsivät hiillostivat Annaa uusilla todisteilla, tämä myönsi tuntevansa George Obendorferin. Hän väitti tavanneensa tämän viikkoja sitten paikallisessa kenkäkaupassa, mutta kiisti parisuhteen. Hän palasi heidän vanhaan tarinaansa. Anna sanoi tavanneensa tämän sattumalta junassa, jossa he olivat sattuneet olemaan matkalla lomalle samaan paikkaan. Anna kertoili hänen ja Georgen tulleen hyvin toimeen matkan aikana ja lopulta päättäneen, että jakaisivat huoneen, kun pääsisivät perille Colorado Springsille. Pian sen jälkeen, kun kaksikko oli saapunut ja kirjoittautunut hotelliin, George kuitenkin sairastui ja lähti sairaalaan.

George Obendorferin koti (The Cincinnati Enquirer)

Anna väitti, ettei ollut ollut yhteydessä mieheen sen jälkeen. Tutkijat epäilivät hänen väitteidensä todenperäisyyttä ja päättivät selvittää asiaa.

VARHAISET VUODET

Tutkijat jatkoivat epäillyn varkaan ja mahdollisen murhaajan kuulustelua ja saivat selville, että Anna oli syntyjään saksalainen, syntynyt vuonna 1906 ja muuttanut Cincinnatiin vuonna -29, 23 vuoden iässä. Ennen Yhdysvaltoihin muuttoa hän oli ollut naimisissa viennalaisen lääkärin kanssa ja heillä oli ollut yksi lapsi, Oskar. Pian pojan syntymän jälkeen perhe muutti yhdessä, mutta lääkäri kuoli pian Yhdysvaltoihin saavuttuaan.

Sekä Cincinnati Post että The Cincinnati Inquirer saivat useita kopioita Annan poliisikuulusteluista, jotka he julkaisivat lukuisia kertoja kuulusteluiden aikana. Niissä kävi ilmi, että Annalla oli täti ja setä Cincinnatin saksalaisessa alueella, joten hän päätti jäädä ja aloittaa uudestaan. Tansseissa Alms-hotellilla Anna tapasi puhelinoperaattorin nimeltä Philip Hahn. Pari rakastui nopeasti ja lopulta avioitui. Philip halusi epätoivoisesti jättää työnsä, joten pari säästi rahaa ja avasi kaksi herkkukauppaa. Pian sen jälkeen Annan täti ja setä kuolivat ja jättivät naiselle perinnöksi talonsa 2970 Colerain Avenuella.

Tutkijat saivat tietää, että vaikka Annan ja Philipin avioliitto oli saattanut vaikuttaa ulkopuolisille tasapainoiselta, parilla oli ollut ongelmansa, joista useimmat ilmeisesti kietoutuivat Annan rahanahneuden ympärille. Anna nähtävästi kyllästyi nopeasti työhönsä karkkikaupassa ja päätti hankkia rahaa muilla keinoin. Ensimmäiseksi hänen päähänsä pälkähti: tuhopoltto! Sattui kolme epäilyttävää tulipaloa, joista ensimmäinen herkkukaupassa osoitteessa 3007 Colerain Avenue. Vahinkojen jäädessä minimaalisiksi Annan onnistui repiä 300 dollaria vakuutusyhtiöltä. Kaksi muuta sattuivat Hahnin asunnossa - ensimmäinen 2. kesäkuuta -35 ja toinen 20. toukokuuta -36. Anna sai kummastakin nipin napin yli 2000 dollaria.

Annan himo maalliseen saattoi myös vaatia hänen miehensä hengen vai oliko se vain sattumaa, kuka tietää. Kaksi kertaa Anna yritti saada miehelleen 25 000 dollarin henkivakuutusta, mutta tämä hangoitteli vastaan. Oliko se vain taikauskoa vai pelkäsikö hän henkensä puolesta, kuka tietää. Se tiedetään, että pian sen jälkeen Philip Hahn sairastui vakavasti ja vastoin Annan toiveita, miehen äiti vei tämän sairaalaan. Vaikka Philip selvisi salaperäisestä sairaudesta, avioliitto jatkoi rakoilemistaan ja pari lopulta erosi.

Erottuaan miehestä Anna alkoi vanhusten hoitajaksi, vaikka hänellä ei ollut koulutusta, eikä kokemusta alalta. Luultavasti tämä paljastus sai tutkijat pureutumaan tarkemmin hänen entisiin potilaisiinsa.

KASVAVA TODISTUSAINEISTO

Cincinnatin rikostutkijat järkyttyivät saadessaan tietää, että toisella tapauksessa Jacob Wagnerin, 78, salaperäisellä kuolemalla oli yhteyksiä Anna Hahniin. Joko vahingossa tai tiedostamattoman katumuksen vallassa Anna kertoi hoitaneensa Wagneria vierailevana hoitajana työskennellessään.
Saksalaissyntyinen eläkkeelle vetäytynyt puutarhuri oli kuollut salamyhkäisesti kaksi kuukautta aiemmin ja viimeisessä testamentissaan hän jätti koko omaisuutensa Anna Hahnille.

Kuolinsyytutkijat ilmoittivat miehen menehtyneen sydänsairauteen. Epäilevää ystävää selitys ei tyydyttänyt, vaan hän kärtti poliisia tutkimaan asiaa ja ruumis oli juuri kaivettu ylös, jotta Wagnerin jäänteille voitaisiin tehdä ruumiinavaus. Palaset alkoivat loksahtaa yhteen tutkijoiden mielessä ja he menivät vierailemaan Wagnerin naapurustossa. He saivat pian tietää Annan lähestyneen Wagneria ja väittäneen olevansa kauan kadoksissa ollut sisarentytär. Vanha gubbe tiesi, ettei hänellä ollut elossa olevia sukulaisia, eikä uskonut, mutta heltyi pian ja antoi naisen auttaa päivittäisissä askareissa.

Naapurit myös väittivät Hahnin viettäneen tuntikausia Wagnerin asunnossa miehen kuoltua. Tutkijat tapasivat pian Olive Luella Koehlerin, vanhan naisen, joka asui samassa talossa kuin Wagner. He saivat tietää, että Anna oli ystävystynyt ja ainakin kahdesti "hyvää hyvyyttään" tuonut tälle jäätelötötteröitä. Toisen jäätelön syötyään rva Koehler sairastui rajusti ja joutui sairaalaan. Siinä missä poliisin epäilyt heräsivät lähes heti, on epäselvää, ymmärsikö Koehler itse koskaan jäätelön ja sairastumisensa välistä yhteyttä. Oli miten oli, kun hän oli sairaalassa, joku varasti hänen asunnostaan laukun, jossa oli tuntematon määrä käteistä ja koruja.

Jacob Wagnerin koti (The Cincinnati Enquirer)

Ei kestänyt kauaakaan kun tutkijoiden epäilykset saavuttivat median, joka julkaisi heti tarinoita Hahnin mahdollisesti myrkyttämistä vanhuksista. Suurin osa kertomuksista oli liioiteltuja ja täynnä virheitä, mutta oli niissä silti poliisille lupaavia johtolankoja. Yksi niistä tuli 62-vuotiaalta George Heisiltä. Hän kertoi tavanneensa Anna Hahnin vuosi aiemmin. Aluksi he tuntuivat tulevan hyvin toimeen, mutta sitten hänen epäilyksensä heräsivät, kun hän sairastui vakavasti juotuaan naisen laittaman mukillisen olutta. Vaikka hän oli siitä asti voinut huonosti, vasta sanomalehdet nähtyään hän päätti astua esiin tarinansa kanssa.

Tutkijat alkoivat pelätä Annan myrkyttävän vanhoja potilaitaan rahan vuoksi ja saatuaan tietää toisesta salaperäisestä kuolemasta, jonka uhrin Anna oli tuntenut, he aloittivat toisen tutkinnan.
6. heinäkuuta 1937, vain viikkoja ennen Annan matkaa Coloradoon, hänen potilaansa George Gsellman, 67, kuoli huoneessaan 1717 Elm Streetilla. Gsellmanin ystävät kertoivat papan sairastuneen äkillisesti Annan viimeisimmällä vierailulla ja kuolleen pian sen jälkeen. Tutkijat työskentelivät hiki hatussa saadakseen järjestettyä ruumiin ylöskaivamisen ja ruumiinavauksen, ja niin he saivatkin.

Michael Newton kertoo teoksessaan Hunting Humans, että George Gsellmanin alustavassa tutkimuksessa hänen kehostaan löydettiin metallista myrkkyä. Aineen ajateltiin heti ensiksi olevan arsenikkia, mutta lähemmässä tarkastelussa se paljastui krotoniöljyksi, joka oli yleinen lääke kotitalouksissa siihen maailmanaikaan. Pieninä annoksina aine ei ole kohtalokas, mutta suuri määrä tappaa helposti.

Stedmanin Lääketieteen sanakirja sanoo, että aine voi aiheuttaa intensiivistä polttavaa kipua suussa, kurkussa ja vatsassa; liiallista syljeneritystä, oksentelua, ripulia ja verenvuotoa. Toisin sanoen, suuri määrä ainetta aiheuttaa hyvin brutaalin ja katkeran lopun.

Kun tutkijat työskentelivät kerätäkseen todistusaineistoa, Philip Hahn astui esiin ja antoi heille puolen unssin öljypullon, jonka otti ottanut pois vaimoltaan, kun he kaksi asuivat yhdessä. Tehtyään omia tutkimuksiaan aineen vaikutuksesta, Philip oli ottanut pullon töihin ja piilottanut lukkokaappiin, epäillen, että vaimo oli käyttänyt sitä hänen myrkyttämiseensä.
"Säilytin sitä aikoen tuoda sen poliisille", hän sanoi Cincinnati Postille kuulustelussa syyskuussa -37.

Farmaseutti apteekissa North College Hillissa vahvisti myöhemmin Annan hankkineen öljyn 20. heinäkuuta -36. Farmaseutti tunsi Annan henkilökohtaisesti ja sanoi naisen kertoneen hänelle aviomiehensä olevan saksalainen apteekkari, joka käytti öljyä työssään.

Coloradon etsintäkuulutuksen vuoksi Annan pidättäminen pysyi cincinnatin viranomaisten tehtävänä. Kun Colorado olisi ehkä halunnut pidättää hänet varkaudesta ja kuulustella George Obendorferin ennenaikaisesta kuolemasta, Ohio oli valmis tekemään oman keissin, eivätkä he halunneet päästää häntä menemään. Eivät ainakaan vielä.

TODISTEIDEN ESITTÄMINEN

Annan kotietsinnässä tutkijat löysivät 2000 dollarin velkakirjan. Rahan nainen oli lainannut ilmeisesti joltain Albert Palmerilta. Pian tutkijat saivat tietää, että Palmer oli 72-vuotias mies, joka asui 2416 Central Parkwayssa. He aikoivat mennä käymään sinne ja saivat kuulla miehen sukulaisilta, että tämä oli menehtynyt 27. maaliskuuta -36, sairasteltuaan pitkään. Paljastui, että Anna Hahn oli hoitanut miestä ennen hänen kuolemaansa. Sukulaiset kertoivat tutkijoille myös, että ainakin 4000 dollaria puuttui Palmerin perinnöstä.

Ohion viranomaisten pullat olivat nyt hyvin uunissa ja heidän epäilynsä muuttuivat syytöksiksi, kun tulokset Jacob Wagnerin ruumiinavauksesta saapuivat. Wagnerista ei löytynyt jälkiä krotoniöljystä, mutta sieltä löytyi suuria määriä arsenikkia - sekä muinoin että nykypävänä murhaajien suosimaa myrkkyä.

Tutkijat päättivät kuulustella Annan poikaa, Oskaria, siinä toivossa, että hän osaisi antaa jotain vastauksia. Nuori poika ei tiennyt mitään äitinsä potilaista, mutta hän kertoi, ettei tämä ollut tutustunut George Obendorferiin sattumalta junassa; sen sijaan äiti oli ostanut vanhuksen lipun Union Terminalissa Cincinnatissa. Oskar kertoi heille myös äitinsä tarjoilleen Obendorferille jokusia juomia junassa ja että mies oli alkanut voida pahoin ennen kuin he saapuivat Coloradoon.

Aikoen siirtää Annan ennen hänen luovutustaan Coloradoon, Ohion viranomaiset pidättivät hänet 10. elokuuta -37 ja syyttivät Jacob Wagnerin murhasta. Hamilton piirikunnan syyttäjät Dudley Outcalt, Loyal Martin ja Simon Leis saivat tehtäväkseen esitellä tapauksen. Annalle annettin kaksi puolustusasianajajaa, Joseph H. Hoodin ja Hiram Bosinger, Sr.

Hamilton piirikunnan oikeustalo (David Lohr)

Tuomari Bell teki sen epätavallisen eleen, että salli osavaltion esitellä todisteet liittyen muihin myrkytystapauksiin, murhaajan käyttäytymiskaavan näkemiseksi. George Heis, jonka oletettiin olevan ainoa selvinnyt uhri, kutsuttiin kertomaan kohtaamisistaan Hahnin kanssa ja sairastumisestaan. Syyttäjäpuoli asetti näytille useita sisäelimiä, jotka olivat kuuluneet Jacob Wagnerille ja Albert Palmersille. He päättivät tapauksensa 29. lokakuuta -37.

Anna Hahnin oikeudenkäynti alkoi 11. lokakuuta -37. Tuomari Charles S. Bell johti ja 11 naisesta ja yhdestä miehestä koostuva tuomaristo valittiin kuulemaan tapausta. Alusta saakka syyttäjät vakuuttivat Annan tappaneen Jacob Wagnerin ahneuttaan, sanoen, että hänen rahansa ja perintönsä olivat murhan motiivi. Joukko todistajia kutsuttiin paikalle, alkaen sairaalan työntekijöistä, jotka muistelivat Wagnerin viimeisiä tuskaisia päiviä. The Cincinnati Inquirerin mukaan kemisti todisti, että uhri oli saanut niin paljon arsenikkia, että se riittäisi tappamaan neljä miestä. Käsiala-asiantuntija kutsuttiin esiin ja hän sanoi Wagnerin testamentin olevan petosta ja että käsiala oli aivan samanlainen kuin Anna Hahnin.

Maanantaina 1. marraskuuta -37 puolustus aloitti omien todisteidensa esittelyn. Kun heillä oli vain vähän todisteita kumotakseen osavaltion väitteitä, heille jäi vain syytetty. Kun Annan oli vuoro puhua, hän kiisti tehneensä mitään väärää ja ristikuulustelussa häneltä ei lipsahtanut mitään. Tämä oli kuitenkin vähän sen rinnalla, miten paljon osavaltiolla oli todisteita ja todistajia. Kun puolustus ei voinut juuri muutakaan tehdä, he päättivät pitää korttinsa päätösargumentteihinsa ja päättivät tapauksensa 4. marraskuuta -37.

PÄÄTTÄVÄT ARGUMENTIT JA TUOMIO

Opuksessa The Cincinnati Crime Book sanotaan, että syyttäjä Dudley Outcalt valittiin antamaan päättävät argumentit osavaltiolle ja hän meni suoraan asiaan.

"Hän on kiero, sillä hän kehitti suhteita vanhoihin miehiin, joilla ei ollut sukulaisia ja jotka asuivat yksin. Hän on ahne, sillä mikään teko ei ollut niin ala-arvoinen, ettei hän olisi siihen syyllistynyt vähäisen päämäärän vuoksi. Hän on kylmäverisempi kuin kukaan muu nainen maailmassa, sillä kukaan muu ei voisi istua täällä neljää vikkoa ja kuulla tätä todisteiden tuhoavaa paraatia ja olla näyttämättä tunteita. Hän on sydämetön, sillä kukaan, jolla on sydän, ei olisi voinut päästää näitä vanhoja miehiä päiviltä, kuten hän. Olemme nähneet täällä kylmimmän, sydämettömimmän ja julmimman ihmisen, joka ikinä tulee piipahtamaan elämässämme. Tämän oikeussalin neljässä nurkassa seisoo neljä kuollutta miestä. Gsellman, Palmer, Wagner, Obendorfer! Neljästä nurkasta luisevat sormet osoittavat häntä ja sanovat: 'Tuo nainen myrkytti minut! Tämä nainen teki viimeisistä hetkistäni kärsimystä! Tämä nainen kidutti minua kirottujen kidutuksella!' Sitten, kääntyen teihin he sanovat: 'Älkää antako kuolemani olla täysin turha. Minun elämääni ei voi tuoda takaisin, mutta kuolemani kautta ja hänen kärsimällään rangaistuksella voitte estää sellaista kuolemaa kohtaamasta toista miestä.'
Tämän huoneen neljästä nurkasta nuo vanhat miehet sanovat: 'Tehkää työnne!' Minä pyydän teiltä, Ohion osavaltion tähden, että pidättäydytte kaikista armonsuosituksista."

Syyttäjien päättävien argumenttien jälkeen puolustusasianajaja Joseph H. Hoodin nousi seisomaan puolustuksen tähden ja osoitti sanansa tuomaristolle:
"En sano, että kukaan todistaja olisi valehdellut, mutta tämä tapaus on saanut niin laajalle levinnyttä julkisuutta, että näillä todistajille olisi ollut mahdotonta olla muodostamatta ennakkokäsityksiä ennen kuin he koskaan tulivat tähän oikeussaliin. Näin on etenkin Wagnerin naapurustossa, jossa tapaus on ollut ykköspuheenaihe useiden kuukausien ajan. Vaikka hän ei ole enkeli, hän ei ole syyllinen Jacob Wagnerin murhaan."

Tuomaristolta kesti vain kaksi tuntia antaa tuomionsa. Anna Hahn istuksi liikkumattomana, kun tuomariston puheenjohtaja luki tuomion: syyllinen, ilman suositusta armon antoon.
Tuomion annon jälkeen kaikki tuomariston jäsenet osallistuivat gallupiin ja antoivat äänensä. Anna laitettiin käsirautoihin ja vietiin takaisin selliin. Vaikka tuomaristo ei sitä välttämättä heti silloin tajunnut, heidän päätöksensä oli historiallinen - se, että armon antoa ei suositeltu, tarkoitti, että Anna Hahn määrättiin automaattisesti kuolemaan ja Ohion osavaltio ei ollut vielä koskaan aiemmin teloittanut naista.

10. marraskuuta -37 Anna tuotiin uudestaan tuomari Bellin eteen. Tällä kertaa ei kuitenkaan kyselty hänen syyllisyyttään ja kuulemisen ainoa tarkoitus oli julistaa hänen lopullinen tuomionsa.
Tuomari Bell kysyi Annalta, oliko tällä vielä jotain sanottavaa.
"On minulla", hän vastasi. "Olen syytön, teidän korkeutenne."
Tuomari Bell pysähtyi hetkeksi ja sitten muodollisesti tuomitsi hänet.

"Oikeus on määrännyt, tuominnut ja halunnut, että Anna Marie Hahn viedään siksi vankilaan Hamilton piirikuntaan, Ohioon ja että 30 päivän sisällä Hamilton piirikunnan sheriffin täytyy viedä mainittu syytetty Ohion vankilaan ja toimittaa hänet siellä vanginvartijalle, että 10. maaliskuuta 1938 mainittu vanginvartija aiheuttaa hänelle kehon läpi kulkevaa sähkövirtaa, joka riittää tappaamaan, kunnes syytetty kuolee."

Katsoen suoraan Annan silmiin hän sanoi lopulta:
"Ja Jumala, äärimmäisessä viisaudessaan, armahtakoon sieluasi."

Anna Marie Hahn vankilakuvassa

KUOLEMAN HUONE

Anna Marie Hahn siirrettin Ohion osavaltion vankilaan 1. joulukuuta -37. Hänen lakimiehensä pitivät oikeusjärjestelmän kiireisenä muutoksenhauillaan ja 10. maaliskuuta - jolloin hänet oli määrä tappaa - tuli ja meni. Hänen tapauksensa meni läpi Ohion oikeusjärjestelmän useita kertoja ennen kuin se otettiin USA:n Korkeimpaan oikeuteen. He olivat siellä kuitenkin samaa mieltä Ohion osavaltion kanssa, eivätkä suostuneet muuttamaan kuolemantuomiota.

Tiistaina 6. joulukuuta -38 Ohion kuvernööri Martin L. Davey teki muodollisen lausunnon, jossa hän kieltäytyi sotkeentumasta oikeuslaitoksien päätökseen. Myöhemmin tuona päivänä paikallinen radio antoi erityislähetyksen, jossa kerrottiin, että The Cincinnati Inquirerin mukaan Anna teloitettaisiin 8:lta seuraavana iltana.

Kuvernööri Martin L. Davey (Kentin historiallisesta seurasta)

Seuraavana päivän Anna kulutti paljon aikaa kirjoittaen neljää eri kirjettä, jotka antoi myöhemmin asianajajilleen. Kun kello löi eteenpäin uhkaavasti, hänen kävi yhä vaikeammaksi hallita tunteitaan ja hän oli tunteiden raunio, kun vankilaviranomaiset tulivat hakemaan häntä alas kuolemanhuoneeseen.

"Oi Taivaan isä! Oi Luoja! Oi Luoja! En voi mennä! En mene!" hän parkui The Cincinnati Crime Bookin mukaan. Hän ei voinut kävellä huoneeseen itse ja hänen täytyi turvautua vartijoihin, jotka olivat auttamassa häntä.

Kun he kulkivat kohti kuoleman huonetta, Anna pyörtyi ja kaatui lattialle. Viranomaiset saivat hänet pian taas tajuihinsa ammoniakkikapselille ja sitten kiinnittivät hänet hihnalla tuoliin.
"Älkää tehkö tätä minulle", hän pillitti. "Oi, ei, ei, ei. Vankilanjohtaja Woodard, älkää antako heidän tehdä tätä minulle."
Kyynelet alkoivat virrata pitkin vankilanjohtaja Woodardin kasvoja, kun hän vastasi juhlallisesti: "Olen pahoillani, mutta emme voi mitään."

Kuultuaan vankilanjohtajan sanat, Anna alkoi kiljua: "Olkaa kilttejä, älkää. Voi, minun poikani. Ajatelkaa poikaani. Eikö kukaan, eikö kukaan, tule ja tee jotain minulle? Eikö ole ketään, joka auttaisi minua? Ketään? Ketään? Eikö kukaan tule auttamaan minua?"

Anna kutsui Isä John Sullivanin, vankilakappalaisen luokseen.
"Isä, tule lähelle."
Yhdessä he kaksi alkoivat lausua Herran rukousta, mutta he ehtivät lausua sen vain puoleen väliin, kun Annan keho alkoi nytkähdellä ja kouristella sähkön virratessa sen läpi. Anna Marie Hahn julistettiin virallisesti kuolleeksi 20:13.

Ohion historiallinen seura raportoi, että 8. joulukuuta 1938, Anna Marie Hahnin ruumis haudattiin pyhittämättömälle maalle Pyhän Ristin Katoliselle hautausmaalle Columbukseen, Ohioon.

Ohion vankilan sähkötuoli

LOPPUSANAT - OSA 1

Annan lähdettyä tästä maailmasta, 17. joulukuuta -38, puolustusasianajaja Joseph H. Hoodin ilmoitti, että kirjeet, jotka Anna oli antanut hänelle teloitusiltana, oli myyty Cincinnati Enquirerille ja rahat oli annettu Annan pojalle, Oskarille. Seuraavana päivänä lehti julisti, että he julkaisisivat kirjeet seuraavana kahtena päivänä.

"En tiedä, miten saatoin tehdä asiat, joita tein elämässäni. Vain Jumala tietää, mitä minulle kävi, kun annoin Albert Palmerille sen ensimmäisen, sen myrkyn, joka aiheutti hänen kuolemansa.

Kun seisoin Mr. Wagnerin vieressä hautajaiskodissa, en tiedä, miten pystyin olla huutamatta kovimmalla äänelläni. En mielessäni voinut uskoa, että se olin minä. En voi uskoa sitä edes tänään. En voinut uskoa, että kun oikeudessa ne ihmiset tulivat huoneeseen ja kertoivat tuomaristolle, miten nämä miehet kuolivat. Istuin siellä kuulemassa tarinaa, kuin se olisi kirjasta, joka kertoisi jostain ihan toisesta ihmisestä.
Kun asioita tulee nyt mieleeni ja laitan niitä tähän paperille, en voi uskoa, että olen kirjoittamassa asioista, jotka minä itse tein. Oli miten oli, sen on pakko olla minä, koska he ovat mielessäni ja tunnen ne.

Jumala tulee kertomaan, mikä sai minut tekemään ne kauheat asiat. En ole voinut olla oma itseni, kun tein ne. Rakastin kaikkia ihmisiä niin paljon. Nyt olen niin lähellä kuolemaa. Kuolema on kaikkialla ympärilläni. Olen ollut täällä (kuolemanrangaistusta odottamassa) niin että se tuntuu jo toiselta eliniältä. Monet muut ihmiset tästä paikasta on jo kutsuttu ulos.

Anna alkoi kertoa elämästään Saksassa ja lopullisesta muutostaan Yhdysvaltoihin. Hän kertoi olosuhteista, joiden väitti lopulta johtaneen hänen rikolliseen elämäänsä.

"Menin takaisin töihin, ajatellen aina poikaani, jotta minulla olisi rahaa kasvattaa hänet hyvin. Työt menivät kuitenkin huonosti ja tällä kertaa ennen kuin menetin kaiken, myin kaiken maksaakseni velkani.
Minun mieheni ja minä olimme olleet työttöminä ja aloin huolestua poikani tulevaisuudesta. Menin sekaisin huolesta, että minä ja poikani nääntyisimme. Kirjoitin joitain lappuja miehelleni, koska ne olivat uhanneet ottaa Colerain Avenue taloni pois minulta, myydä taloni ja heittää minut ja poikani kadulle. Sitten aloin pelata uhkapelejä ja kilpahevosia. Halusin tienata rahaa pojalleni."

Kerran hevosradalla ulkoillessaan Anna tapasi Albert Palmerin. Heistä tuli läheisiä ajan myötä ja Anna alkoi lopulta lainata Albertilta rahaa vedonlyöntiin.

"Maksoin paljon siitä takaisin. Sitten kun en maksanut takaisin tarpeeksi nopeasti, niin sitten hän halusi minun olevan hänen tyttönsä. Hän uhkaili minua, että jos en tekisi, mitä hän pyysi, hän veisi minut lakimiehelleen saadakseen loput rahat, jotka olin lainannut. Hän ei jättänyt minua rauhaan. Jumala tietää, etten tahtonut tappaa häntä ja en tiedä, mikä laittoi päähäni sellaisen ajatuksen. Muistin, että alhaalla kellarissa oli rotanmyrkkyä. Jokin mielessäni jankkasi minulle, että jos antaisin vähän sitä hänelle, hän ei kiusaisi minua enempää. En tiedä, mikä sai minut tekemään sen, mutta sujautin myrkkyä ostereihin. Käskin häntä menemään kotiin ja hän lähti, samalla uhkaillen, mitä tekisi minulle."

Vähän aikaa tämän jälkeen Anna sai tietää yhdeltä Albertin sukulaiselta, että tämä oli sairastunut äkillisesti ja oli sairaalassa.

"Menin vierailemaan hänen luokseen niin nopeasti kuin pääsin ja hän oli hyvin mukava minulle. Hän sanoi olevansa pahoillaan, että oli uhkaillut minua. Rukoilin, että hän paranisi. Kukaan ei tiedä asioita, joita kävin päässäni läpi. Sanoin hoitajille ja lääkäreille, että tekisivät kaikkensa saadakseen hänet voimaan paremmin, mutta Pyhänä Torstaina, hra Palmer kuoli. Vain minä tiesin miksi."

LOPPUSANAT - OSA 2

Anna kuvaili kamppailua sisällään ja ongelmia, joita hänellä oli tekojensa hyväksymisessä. Taistelu oli kuitenkin pian ohi ja elämä jatkui. Kuvaillessaan tuttavuuttaan George Heisin kanssa, Anna kielsi tehneensä mitään väärää, mutta myönsi vilpillisyyden Jacob Wagnerin lopullisessa kohtalossa. Ilmeisesti Anna oli varastanut Wagnerin pankkikirjoja ja kun tämä sai tietää asiasta, Annaa pelotti, että mies antaisi hänet ilmi.

"Pelkäsin, että jos poliisi alkaisi kyselemään minulta, ehkä kaikki tämä hra Palmerista tulisi ilmi. Jokin minussa itki lopettamaan hänet, jotta kaikki huoleni eivät alkaisi uudestaan. En tiedä, mikä johdatti kättäni, mutta annoin hänelle appelsiinimehua ja laitoin puoli teelusikallista jauhettua myrkkyä, jonka otin rahapussistani lasissa. Hra Wagner joi sen... Seuraavana päivänä menin takaisin huoneeseen ja hra Wagner oli hyvin sairas. Tiesin, mitä olin tehnyt hänelle. Se oli toinen mieli, joka sai minut tekemään niitä asioita. En minä tehnyt niitä. En voi kuvailla, miltä minusta tuntui hra Wagnerin kuoltua ja se, että minulla oli jotain tekemistä hänen kuolemansa kanssa. En vahingoittanut hra Wagneria hänen rahojensa takia. En koskaan ajatellut sellaista. Vasta hra Wagnerin kuoltua kirjoitin testamentin. Laitoin sen hänen huoneeseensa iltapäivällä, niin että mies testamentin valvonnasta [oikeudesta] tuli hra Wagnerin huoneeseen. Myrkky, jota käytin, on edelleen, kaiken tietämäni mukaan, minun talossani. Löysin sen alkujaan maalauskaapista kellarista. Jos en olisi koskaan löytänyt sitä myrkkyä ensimmäisestä tietämästäni paikasta, en olisi kaikissa näissä vaikeuksissa tällä hetkellä."

Annalla ei ollut paljon sanottavaa George Gsellmanista ja George Obendorferista. Hän ei kuvaillut olosuhteita, jotka edelsivät heidän ennenaikaisia kuolemiaan, eikä ottanut "kunniaa" niistä.

En voi sanoa mitään niistä muista tapauksista, joita tapahtui jälkeen - hra Yeltsin ja se viimeinen, Obendorfer - paitsi, että heillä oli samoja oireita ja kun kohtaan Luojani, otan täyden vastuun siitä, mitä heille tapahtui.

Kun Annan kirjettä luettiin pidemmälle, hän kuvaili taas itsensä kanssa käymiään kamppailuja pitäkseen itsensä järjissä ja ollakseen yhteydessä poikaansa ja huolesta, joka hänellä oli poikansa hyvinvoinnista.

"Oikeussalissa oli hetkiä, vaiheita, joista lehdet kirjoittivat, joissa näytin huolestuneelta, että olin vähällä alkaa itkeä. Olin ihan vähällä alkaa itkeä. Pystyin tuskin pitämään salaisuutta sisälläni. Tuntui siltä, että alkaisin itkeä ääneen. Halusin itkeä, että he olivat tuomitsemassa toista Anna Hahnia, eikä tätä, joka istui oikeussalissa. Jotenkin pidin salaisuuteni. Toivon, että Jumala pitää huolta pojastani, sillä en halua mitään tapahtuvan pojalleni. Koen, että Jumala on osoittanut minulle vääryyteni elämässä ja ainoa, mitä kadun, on, ettei minulla ole voimaa saada tekemättömäksi aiheuttamiani murheita ja sydänsuruja."

(allekirjoitus) Anna Marie Hahn

Annan tunnustuksen luettuaan etsivät olivat järkyttyneitä siitä, että hän todella oli tunnustanut rikoksensa ja ilahtuneita siitä, että lopulta he saivat useimmat vastaukset, joita he olivat epätoivoisesti etsineet.

Annan poika, 12-vuotias Oskar, vietiin sijaisperheeseen Midwestiin. The Cincinnati Crime Bookin mukaan lehti piti lupauksensa Annalle ja rahoitti pojan opintoja, eikä koskaan paljastanut julkisuuteen hänen nimeään tai sijaintiaan. Ainoa asia, joka Oskarista koskaan paljastettiin, oli, että hän eli normaalia elämää ja myöhemmin taisteli merivoimissa Toisessa maailmansodassa.