KREIVITÄR ERZSEBET BATHORY

Salamyhkäinen saapuminen

Joulunaikaan vuonna 1609 (tai 1610) Unkarin kuningas Mathias II lähetti joukon miehiä valtaisaan linnaan Csejtheen. Hän oli kuullut huhuja, että lukuisia nuoria naisia sillä alueella pidettiin linnassa vastoin heidän tahtoaan, ellei jopa tapettu siellä. Kiirenvilkkaa hän lähetti joukon tutkimaan asiaa.
Valentine Penrose kuvailee mitä tapahtui, kirjassaan Erzsébet Báthory, La Comtesse Sanglante, joka on käännetty englanniksi The Bloody Countess, ja fiktiivisoitua kuvausta kreivittäreistä antaa Andrei Codrescu kirjassaan The Blood Countess. Ensimmäiset tarinat Bathorystä voidaan johtaa 1700-luvun Unkarista, Isä Laslo Turáczilta, jonka tutkielma julkaistiin vuonna 1744, ja 1796 ilmestyi saksankielinen painos, joka on käännetty ja jota on siteerattu Sabine Baring-Gouldin selonteossa maailmanlaajuisista ihmissusilegendoista vuonna 1865.

The Blood Countess -kirja

Nämä miehet tiesivät, että heidän tuli olla varovaisia. Kaunis kartanonrouva, joka tunnettiin kiiltävän mustista hiuksistaan ja vaaleasta ihostaan, oli kuninkaallista sukua ja hänellä oli erittäin hyvin yhteyksiä ihmisiin. Hän oli kerran ollut naimisissa soturin kanssa, jota kutsuttiin Unkarin "Mustaksi sankariksi" hänen rohkeudestaan taisteluissa turkkilaisten kanssa, hän oli sukua prinsessoille ja kuninkaille, piispoille ja kaardinaille, ja hänen serkkunsa oli pääministeri Thurzo - yksi siitä joukosta, joka lähestyi häntä määrätäkseen maa-alueita sinä salamyhkäisyyden ja huolen yönä.

Jos hän tunnistaisi Thurzon värit, hän päästäisi tämän sisään, mutta miehet saapuivat mieluummin vaivihkaa. Naisen setä, Stephen Báthory, oli ollut Puolan kuningas, Jos sinnikkäät huhut osoittautuisivat perättömiksi, nainen saattaisi olla vaarallinen poliittinen vihollinen. Toisaalta, jos ne pitäisivät paikkansa, sitten jotain pitäisi tapahtua naisen pysäyttämiseksi.
Oli kylmää ja miehet tuskin näkivät minne olivat menossa, vaikka heillä oli muutama soihtu matkassa. Ympäri kaupunkia puhuttiin, että nainen, jota he etsivät, olisi pitämässä myöhäisillan salaperäisiä kokoontumisiaan - näky, jonka he saattaisivat nähdä, jos pääsisivät tarpeeksi lähelle, ja luultavasti syyttäisivät häntä ainakin noituudesta.
He toivoivat saavansa hänet kiinni poikkeavasta, laittomasta teosta. Ihmiset mäenkukkulaa ympäröivästä kylästä väittivät sieltä kantautuvat usein huutoa, ja he puhuivat tyttöjen katoamisesta ja murhista, mutta kukaan ei ollut iljennyt lähestyä kuninkaallista, viisikymppistä kreivitärtä ennen kuin nyt.
Kuninkaan korviin oli kantautunut sana, että hän oli kidnapannut tai surmannut yhdeksän hyvän perheen tyttöä.

The Bloody Countess

Puolan kuningas Stephen Bathory

Ensimmäinen näkymä linnaan tieltä 

Miehet, jotka olivat tulleet yhdessä tänne rynnäkköretkelle, olivat kuulleet, että rouva harjoitti noituutta ja he eivät kehdanneet antaa hänen palvelijoidensa huomata heitä. He halusivat välttää loitsujen kohteeksi joutumista kaikin keinoin. Siksi he matelivat linnalle hiljaa ilmoittamatta mitenkään läsnäolostaan. Joukkioon kuului pääministeri, pappi, joka oli tuonut syytteet, paikallinen kuvernööri (joka oli myös tämän naisen sukulainen) sekä useita sotilaita. Kavutessaan komeaa mäkeä, jonka kumpareella linna seisoi, he pysähtyivät vetääkseen henkeä ja varmistaakseen, ettei heitä ollut havaittu. Useimmat ikkunoista olivat pimeinä, mutta linnake oli suuri ja sisällä olijat saattoivat olla siellä melkein missä vain. Toistaiseksi he eivät olleet kuulleet itkuisia huutoja, eivätkä saaneet todisteita siitä, että ovella olisi vartija. He liukuivat lähemmäs linnaa, valmiina hyökkäämään sisään.

Miesten yllätykseksesi massiivinen puinen ovi retkotti osittain raollaan, kuin kutsuen heitä sisään, joten he työnsivät ovea vielä ja astuivat rakennukseen. He näkivät kissan hyppäävän esiin, säpsähtäen heitä. He olivat kuulleet Bathoryn käyttävän näitä eläimiä kuin noiduttuina lähettiläinään, lähettäen ne hyökkäämään vihollistensa kimppuun. Kaksi muuta kissaa ilmestyi varjoista. Pappi teki nopeasti ristinmerkin. Hän laski nähneensä yhteensä kuusi kissaa.

Linna muurinsakaroiden sisäpuolelta 

Sitten he näkivät, melko odottamattomasti, ensimmäiset todisteet siitä, mitä olivat tulleet etsimään.

Uskomusten tuolla puolen

Suuren hallin kylmässä kivilattiassa makasi puolipukeinen, kalvakka nuori tyttö. Hän ei liikkunut ollenkaan suuntaan tai toiseen.
He miettivät, olikohan hän vain humalassa tai nukkui, joten he menivät hänen viereensä katsomaan häntä. Tyttö ei tehnyt elettekään noustakseen. Yksi miehistä polvistui koskettaakseen häntä, ja pudisteli päätään. Hän kertoi tovereilleen, että neito oli kuollut. He käänsivät tytön ympäri ja näkivät kuinka kalpea tämä oli. Näytti siltä, että häntä oli uitettu veressä - juuri niin kuin huhut kertoivat.
Sitten he kuulivat valittavaa ääntä. Vain muutaman askeleen päässä oli toinen tyttö, retkotti kasvot ylöspäin, mutta yhä elävänä. Miehet näkivät, että hänen kehonsa oli lävistetty monesta kohtaa. Hän oli myös kalpea, ikään kuin hän olisi menettänyt kaiken verensä. Oli selvää, ettei hän eläisi enää kauan - ei edes enää niin kauan, että hänet saataisiin vietyä kylään. Vastentahtoisesti he jättivät tytön sinne ja lähtivät syvemmälle linnan uumeniin. He saattoivat haistaa ruumiiden mätänemisen törkyisen hajun.
Sitten joukkio löysi toisenkin naisen ruumiin pylvästä vasten, kahlittuna siihen. Hänen kehoonsa oli jäänyt jälkiä hakkaamisista ja poltteluista, ja piiskan jälkiä. Hänkin oli menettänyt melkein kaiken verensä. Oli selvää, että mitä noille tytöille ikinä oli tapahtunut, liittyi jonkinlaisiin veriseremonioihin, samoihin mitä paholaisen palvojat harrastivat.
Levottomina tästä luvattomasta tunkeutumisesta, miehet laskeutuivat alas kiviportaita alemmille kerroksille vankityrmien luo. Thurzo oli nähnyt tämän alueen vuosia aikaisemmin, lapsena, joten hän muisti reitin. Kun he kävelivät läpi kylmien kiviseinien, heidän sydämensä pamppailivat täyttä höyryä sen vuoksi, mitä he kukaties tulisivat näkemään. Sitten he kuulivat liikehdintää pimeydessä ja itkua, jostain melko läheltä. He säntäsivät äänten perään ja löysivät vankityrmiä, täynnä naisia ja lapsia, joista useimpien ruumiit oli merkinnyt toistuvan verenvuodon aiheuttamat arvet. Ne, jotka olivat vielä hyväkuntoisia, rukoilivat apua ja oli selvää, että heidät aiotiin uhrata. He olivat saaneet tietää, ettei kukaan lähtenyt linnasta samassa kunnossa kuin oli sinne tullut, joten tänä yönä naiset olivat onnekkaita. Heidät oli pelastettu.

Erzebetin torni 

Miehet vapauttivat vangit ja johdattivat heidät ulos linnasta ennen kuin uskalsivat lähteä ylemmille kerroksille etsiäkseen naista, joka oli vastuussa näistä lihallisista hirmutöistä. Heidän yllätyksekseen (joidenkin lähteiden mukaan) he löysivät valtavasta soihduin valaistussa huoneesta todisteita alkoholinhuuruisista lomaorgioista; kiduttamisella loppuun saatetuista.

Nainen, jonka vuoksi he olivat tulleet, oli paennut, mutta he tiesivät minne hän oli mennyt, eikä ollut vaikea löytää häntä.
Ei ole helppoa erottaa totuutta legendasta, tapauksessa, joka on enemmän kuin kolme vuosikymmentä vanha. Tietoja on kerätty useista eri lähteistä, jotka sisältävät ristiriitaisuuksia merkityksellisissäkin kohdissa.

Valtiatar

Ei ole saatavilla mitään selontekoa siitä, mitä joukkio löysi sinä yönä, koska paikka oli liian hirvittävä, että siitä olisi voinut kirjoittaa säilytettävää dokumenttia, mutta runsaasti kertomuksia jostain, mitä voitaisiin kutsua oikeuden tiedonannoiksi.
Viranomaiset pidättivät kaikki, jotka olivat osallistuneet hirveisiin tekoihin, selviytyneiden uhrien vapauttamiseen ja lukitsivat vastustelevan noidan yhteen hänen oman linnansa huoneista, siihen saakka kunnes hänen kohtalostaan päätettäisiin.
Hänen nimensä oli kreivitär Erzsébet Báthory ja hän oli vaikutusvaltaisesta perheestä kartanolta Carpathian Mountainsin juuresta. Gordon Melton sanoo, että hänen vanhempansa olivat George (Gyrögy) ja Anna Báthory ja että hän syntyi 1560 (tai 1561).
Tähän aikaan Unkari näki lukemattomia taisteluja Ottoman empiirin ja Itävallan Hapsburgin armeijoiden välillä. Báthoryit olivat protestantteja, uusi uskonto siihen aikaan, ja Erzsébet kasvatettiin Escedissa, kartanossa Transylvaniassa. Kun hän oli 11, hänen serkustaan Stephenista tuli Transylvanian prinssi, ja hän suunnitteli yhdistävänsä Euroopan turkkilaisia vastaan. Taistelut kuitenkin kävivät hänen voimilleen monella tavalla. Stephen tunnettiin raakalaismaisuudestaan, ja tiedemiehet käyttävät häntä esimerkkinä puhuessaan häiriintyneisyydestä sukujuurista.

Erzsébet ei ollut helppo lapsi, eikä elämäkään ollut hänelle helppoa, vaikka hän olikin etuoikeutetusta perheestä. Hän kärsi sairauskohtauksista, ja hänellä oli hallitsemattomia raivokohtauksia, jotka saattoivat viitata kasvavaan aggressioon liittyvään aivosairauteen. Hänellä saattoi olla epilepsia. Ja seksuaalisessa mielessä hän oli holtiton, sillä seurauksella, että hän tuli raskaaksi 14-vuotiaana jollekin maalaisjuntille ja hänet piti eristää, jotta vältettäisiin skandaali hänen kihlauksestaan aristokraatin kanssa.
15-vuotiaana hän meni naimisiin kreivi Ferencz Nádasdyn kanssa, mahtavan sotilaan, joka oli usein poissa kotoa. Siispä he liittivät kaksi voimakkasta poliittista perhettä, joiden suvuissa esiintyi hulluutta ja kummatkin tunnettiin julmasta käytöksestä. Báthoryn täti oli oikeudessa tuomittu lesboksi ja noidaksi. Setä oli alkemisti ja paholaisenpalvoja, ja hänen veljeltään kuulemma ei ollut yksikään nainen tai tyttölapsi turvassa. Ikäänkuin tässä ei olisi tarpeeksi, Báthoryn lapsuudenaikainen hoitotäti, Ilona Joo - yksi niistä, jotka pidätettiin 1610 - oli harjoittanut pimeää taikuutta, johon kerrotiin kuuluneen lasten uhraamista heidän luidensa ja verensä takia.

Kirjassaan True Vampires of History (Historian todelliset vampyyrit) Donald Glut (toistaa Valentine Penrosen kirjaa) sanoo, että kun Erzsébet kasvoi vanhemmaksi, hän harjoitti noituutta ja kantoi pergamenttia (Penrose sanoo, että se pergamentti oli onnenhattua eli eräänlaista sikiökalvoa, joka toisinaan jää verhoamaan vastasyntyneen vauvan päätä) johon oli kirjoitettu loitsuja suojelemiseksi. Väitetään, että hän pyysi jumalolento Isteniltä (unkarilaisesta mytologiasta, johon Unkarissa uskottiin ennen kristinuskoa) apua, terveyttä ja pitkää elämää.
"Kun olen vaarassa", tässä pergamentissa kuulemma luki, "lähetä 99 kissaa. Määrään sinut tekemään niin, koska olet kissojen ylin komentaja... käske 99:n kissan tulla vauhdilla ja purra kuningas Matthiaksen sydäntä... Ja pidä Elizabeth turvassa vahingoilta."

Linna Sarvar

Erzsébet muutti linna Sarvariin ja oppi, kuinka johtaa suurta kartanoa. Kun tänä päivänä hänen käytöksensä palvelijoitaan kohtaan on legendaarista, siihen aikaan aristokraattien keskuudessa ei ollut epätavallista käyttää voimaansa pahoinpitelemään raa'asti niitä, joita pitivät alempina olioina, jopa aiheuttaa heidän kuolemansa. Erzsébet nautti vallasta ja hänellä oli häijyjä impulsseja, jotka vain vahvistuivat ympäristössä, jossa aristokraateilla ei ollut mitään vastuuta.
Useiden kertomusten mukaan hän oli myös pikkumainen ja turhamainen narsistinen. Hän vaihtoi vaatteitaan viisi tai kuusi kertaa päivässä ja vietti tunteja ihaillen peileistä legendaarista kauneuttaan. Hän käytti kaikenlaisia öljyjä ja voiteita suojellaakseen vaalentunutta ihoaan. Kaikki suostuivat kaikkeen, mitä hän ikinä halusi ja hän vaati jatkuvaa ylistystä ja kehuja. Mitä hänestä olisi tullut, jos hän ei olisi avioitunut kyseenalaisen miehensä kanssa, se jää ikuiseksi mysteeriksi, mutta ei ole epäilystäkään, että mies edisti hänen väkivaltaisia taipumuksiaan.

Harjoitellaan kiduttamista

Erzsébet tuli siis linnaan Nádasdyn vaimoksi ja tuore aviomies tutustutti hänet erityisiin vankityrmiinsä ja kurinpitomenetelmiinsä. (Penrose sanoo, että Nádasdy vain seurasi vierestä Erzsébetin julmuutta, eikä itse kiduttanut ketään, mutta toiset lähteet sanovat, että hän oli yhtä ilkeä palvelijoilleen ja jopa opetti vaimolleen erilaisia kikkoja kiduttaa heitä.)
Yksi hänen väitetyistä metodeistaan oli levittää hunajaa alastoman palvelustytön päälle ja jättää hänet ulos sidottuna ötököiden näykittäväksi ja ampiaisten pisteltäväksi. Hän näytti Erzsébetille, kuinka jäädyttää tyttöjä elävältä talvella viskomalla vettä heidän alastomille vartaloilleen, kunnes he eivät voineet enää likkua. Joskus hän lähetti mustan magian loitsuja toisesta maasta, jossa oli sotimassa, vaimolleem, että tämä voisi kokeilla niitä kotona - se oli hänen rakkaudenosoituksensa. Hän myös opetti Erzsébetiä hakkamaan tyttöjä kuolemaan kieliin, ja siitä Erzsébet kuulemma sai valtavaa nautintoa.
Nádasdy oli usein poissa sotaretkillään, joten Erzsébet harjoitti rituaalejaan ja kirjoitti niistä puolisolleen. Glut (kirjoittanut sen vampyyrikirjan) paljastaa, miten valtiatar yhdessä kirjeessään paljastaa mentorin opettaneen hänelle verirituaalin: "Thurko on opettanut minulle yhden uuden ihanan. Nappaa kiinni musta kana ja hakkaa se kuoliaaksi valkoisella kanalla. Säilytä se veri ja töhri joku vihollisesi sillä. Jos et saa tilaisuutta sotkea hänen ruumistaan sillä, hanki yksi hänen vaatteistaan ja sotke se [kanan verellä]."

Leiditär Bathory, Istvan Csokin tulkinta

Hän myös hankki joukon miesrakastajia, vaikka pahamaineisen tätinsä lailla lesboseksikin kelpasi hänelle. Hän keräsi kasaan seurueen ihmisiä, jotka olivat kokeneita taikuudessa, alkemiassa ja noituudessa. Yksi aatelismies, jolla oli kalpea iho ja pitkä, musta tukka, joka Glutin mukaan joi verta, tuotiin paikalle linnaan, jotta Erzsébet voisi oppia häneltä.
"Muukalainen täytti kaikki yliluonnollisen vampyyrin ulkoiset kriteerit", kirjoittaa Glut, johon amerikkalaisten filmit ovat selkeästi vaikuttaneet. "Kukaties hän oli jopa haudastaan noussut Dracula." (Penrose tuumii, että muukalainen oli ehkä mieheksi pukeutunut nainen.) Jossain vaiheessa Erzsébet karkasi hänen kanssaan, mutta palasi sitten elämään yksin. Glut (mutta tälle ei ole virallista lähdettä) sanoo, että hänen suunsa ympärillä oli verta.
Siitettyään Erzsébetille neljä lasta, kolme poikaa ja tytön, Nádasdy sairastui vuonna 1601 ja joutui vuoteenomaksi vahingoittuneen jalkansa kanssa, kunnes kuoli 1604, jättäen Erzsébetin yksin 44:n iässä, keski-ikäisenä leskenä. (Glut aprikoi, että Erzsébet myrkytti hänet.) Nainen muutti yhteen heidän linnoistaan Viennassa, jossa hänen sosiaalinen elämänsä oli aktiivisempaa, mutta lopulta hän palasi tiluksilleen Unkariin. Siellä oli enemmän yksityisyyttä kidutussessioille.

Melton sanoo, että hänen rikoskumppaninsa oli vuoteen 1609 asti vähemmän tunnettu henkilö nimeltä Anna Darvulia, ja sen jälkeen leski nimeltä Erzsi Majorova. Toisin sanoen, hän ei ollut yksin riettaiden harrastustensa kanss. Muut tiesivät ja hyväksyivät sen mitä hän teki ja tulivat siihen mukaan. Itseasiassa luultavasti juuri Majorova keksi, että hän voisi kaapata alempiluokkaisia tyttöjä kiduttaakseen heitä.
Kauniita nuoria naisia alkoi katoilla kylästä ja vähän kauempakin sen ympäriltä, samoin lapsia. Perheet eivät tienneet, mitä tehdä.
Aateliston vastustaminen voisi saattaa heidät hankaluuksiin, joten he menivät pappiensa luo ja muuten pitivät kielensä kurissa. He näkivät Nádasdyn vaunut, mustien hevosten vetämät, katoavan yöhön, tietäen, että niiden sisällä oli tyttöjä, jotka eivät enää koskaan tulleet takaisin. Vuosi vuoden perään, ja sama jatkui. Kenestäkään ei ollut taistelemaan sitä vastaan. Kansa ei ollut unohtanut, että 1524 aateliset olivat rangaisseet äärimmäisin keinoin kansannousun tehneitä maanviljelijöitä, eivätkä he voineet ottaa sitä riskiä, että sama tapahtuisi taas. Oli heidän kohtalonsa sietää kaikkia lordien ja leidien oikkuja.

Saksalainen antropologisti Michael Wagener tuo esiin, että Erzsébet jatkoi kidutuksia miehensä kuoleman jälkeen ja jopa jalosti metodejaan.
"Onnettomat tytöt, jotka houkuteltiin linnaan, lupauksella, että he saisivat palvella siellä, lukittiin kellariin. Siellä heitä hakattiin kunnes heidän kehonsa olivat aivan turvonneita. Kiduttaminen ei ollut mitenkään harvinaista Elizabethille; usein hän vaihtoi heidän vaatteitaan, jotka olivat veren peitossa, ja sitten aloitti uusiksi julmuudet. Sitten turvonneita kehoja pahoinpideltiin partaveitsillä. Usein hän poltti tyttöjä, sitten viilteli, mutta enimmäkseen heidät hakattiin kuoliaksi."
Monien kertomusten mukaan hän oli psykoottinen ja hänen mielisairautensa paheni iän karttuessa. Paljon yksityiskohtia selvisi oikeuden kuulemisissa.
Everitt lisää, että joskus valtiatar ompeli palvelijan suun kiinni, pakotti hänet syömään suikaileita hänen omaa lihaansa, tai poltti palvelijan sukuelimiä, kun Wagener sanoo, että "kun hän istui vaunuissa jonkun kanssa, hän saattoi pistellä tätä neuloilla, erityisesti jos tämä oli samaa sukupuolta kuin hän".
Hän kertoo myös toisesta legendasta: "Kun hän oli sairas, eikä voinut harjoittaa julmuuksiaan, hän puri henkilöä, joka tuli hänen vuoteensa viereen, kuin olisi ajatellut olevansa villipeto." Tätä seikkaa oikeudessakin todistettiin.

Addiktio

Lopulta joukon maalaistyttöjä onnistui paeta. Erzsébet ei siitä pelästynyt ja käänsi verenhimonsa kohdistumaan vähäpätöisempiin aristokraatteihin. Hän oli tehnyt niin paljon pahaa ilman että häntä oli kukaan estänyt ja kuten monet sarjamurhaajat hänen jälkeensä, röyhkeys teki hänet varomattomaksi ja typeräksi. Hänestä oli hauska nähdä, voisiko hän välttää tekojensa seuraukset. Hän oli myös niin rakastunut väkivaltaan, ettei voinut lopettaa.
Sabine Baring-Gould, englantilainen kirjailija ja 19:n vuosisadan merkittävä folkloristi (kansanperinnetutkija), käyttää tarinaa Erzsébetistä esimerkkinä kuvaamaan omia näkemyksiään keskeisestä psykologisesta ilmiöstä.
"Julmuus voi jäädä piileväksi kunnes jonkin onnettomuuden seurauksena se herää ja sitten se purkautuu ulos ahmaisevana liekkinä." Hän sanoo, että pakkomielle vereen noudattaa samaa kaavaa.
"Me emme käsitä väkivaltaa, joka raivoaa heidän sisällään, kunnes syntyy olosuhteet, jotka kutsuvat heitä toimimaan... himo leiskuu, ja sydämen tyyneys on kadonnut ikiajoiksi. Sana, katse, kosketus, riittävät laukaisemaan pakkomielteen ammusvaraston sydämessä, ja tekemään olon yksinäiseksi ikuisesti."

Sabine Baring-Gould

Verenjano saattaa lymyillä ihmisessä, jopa niissä, joita rakastamme, emmekä edes huomaa sitä. Se voi kyteä povessa, joka meitä eniten hellii, ja me voimme olla täydellisen tietämättämiä, että se on siellä. Ehkä olosuhteen eivät aiheuta sen kehittymistä; ehkä moraaliset periaatteet saattavat pidellä sitä aisoissa niin ettei se koskaan pääse valloilleen."
Pahentaakseen hulluuttaan Erzsébet tarjoutui opettamaan aatelisperheiden tytöille "sosiaalisia taitoja" ja kun he saapuivat linnaan, hän päästi väkivaltaiset taipumuksensa valloilleen.
Murhattuaan yhden melko nuoren tytön 1609, yrittäen lavastaa sen itsemurhaksi, viranomaiset vihdoin päättivät puuttua asiaan. Tämä epäilyttävä vahinko, jota oli edeltänyt vuosia jatkuneet huhut, sai asioihin muutoksen. Kuningas tuki ajatusta, koska Erzsébet oli pyytänyt häntä maksamaan takaisin rahoja, jotka hän - kuningas - oli lainannut Nádasdylta, ja jos huhut osoittautuisivat todeksi ja Erzsébet pidätettäisiin, hänen ei tarvitsisi maksaa velkojaan. Toisin sanoen, kaikki voittaisivat... paitsi kyseinen valtiatar.

Tuomiopäivä

Muotokuva leidi Bathorysta

Linna, katsottuna mäeltä

He saivat tietää paljon uhreista, jotka olivat selviytyneet, ja kuulla yksityiskohtaisia tarinoita joukolta rikostovereita. Miehet ja naiset, jotka olivat auttaneet leidiä tämän verisissä töissä tuuppivat toinen toisiaan saadakseen olla ensimmäisiä, jotka voittaisivat jotain etuuksia yhteistyöstä viranomaisten kanssa - tai välttääkseen kidutuksen. Erzsébet itse ei osallistunut oikeudenkäyntiin, eikä todistanut. Sen sijaan hän jäi linnaansa, vinkuen viattomuuttaan. Everitt väittää, että hänen aatelissyntyiset sukulaisensa taivuttelivat oikeutta pitämään hänet kotiarestissa ja lykkäämään tuomiota.
Kaksikymmentäyksi tuomaria olivat paikalla tammikuun 2. päivä 1611, jolloin kuulemiset erityisessä tuomioistuimessa alkoivat, Kuninkaallisten korkeimman oikeuden tuomarin Theodosius de Szulon johdolla. He kutsuivat paikalle joitain todistajia, joskus 35 päivässä, mukaan lukien perheitä, joiden tytöt olivat kadonneet ja uhreja, jotka olivat selviytyneet. Yksi äiti oli menettänyt 10-vuotiaan tyttärensä.
Päätodistajat Erzsébetia vastaan olivat hänen palvelijansa ja ihmiset, jotka olivat avustaneet häntä verisissä kampanjoissa. Penrosen mukaan kultakin hänen rikostovereistaan kysyttiin samat 11 kysymystä siitä, kuinka kauan he olivat olleet linnassa ja mitä rikollista siellä oli tehty. Heiltä kaikilta kysyttiin, keitä he olivat murhanneet, kuinka monta, mistä uhrit olivat kotoisin ja kuka toi heidät linnaan. Heitä myös painostettiin kuvailemaan kidutuksia ja mitä tapahtui tytöille, jotka menehtyivät. Enimmäkseen he kertoivat siitä, mitä Erzsébet oli tehnyt. Niiden häijyjen tekojen seurauksena Erzsébet tunnetaan yhä tänä päivänä yhtenä historian julmimmista monstereista.

Kidutettujen kertomukset

Ficzko, lyhytkasvuinen, joka oli työskennellyt Erzsébetille 16 vuotta, väitti, että hänet tuotiin sinne väkisin. Hän ei ollut varma, kuinka monen naisen tappamisessa hän auttoi, mutta hän tiesi tyttöjen lukumäärän: 37. Viisi haudattiin monttuihin, kaksi puutarhaan, kaksi yöllä kirkkoon, ja niin edelleen. He houkuteltiin maalla lupailemalla heille työtä linnasta ja joissain kylissä Báthory & kump. jopa juonittelivat tarjoamalla tytöille rahaa tai pieniä lahjoja. Jos tytöt eivät tulleet vapaaehtoisesti, heidät hakattiin tajuttomaksi asti ja vietiin. Linnassa heidät sidottiin ja puukotettiin neuloilla ja saksilla, muiden julmuuksien keskellä. Heidät oli valittu heidän ihonsa - jopa heidän kieltensä - pehmeyden perusteella, ja heidän kauneutensa ja nuoruutensa tähden.
Tyypillistä kidutusmuotoa kysyttäessä hän, Ficzko sanoi (Penrosen mukaan), että "He solmivat kädet ja käsivarret hyvin tiukasti narulla, ja heitä hakattiin kuolemaan asti, kunnes koko keho oli musta kuin hiili ja heidän ihonsa oli revitty ja repeytynyt. Yhtäkin tyttöä lyötiin yli 2000 kertaa ennen kuin hän kuoli. Dorko [toinen Erzsébetin liittolainen ja hankkija] leikkasi heidän sormensa yksi kerrallaan keritsimillä ja sitten viilteli saksilla."

Nainen, joka oli hoitanut Erzsébetiä lapsena, Ilona Joo, myöntäen tappaneensa noin 50 naista, sanoi työntäneensä tulikuumia hiilihankoja niitä tyttöjen suuhun tai nenään. Leidi itse, hän todisti, oli laittanut sormensa yhden tytön suuhun ja painanut lujaa kunnes suun seinämät halkesivat auki. Hän myös puukotti heitä kaikkialle neuloilla, saaden heidät vuotamaan verta, tai repi auki heidän lihansa terävillä saksilla. Hänestä oli mukavaa viiltää auki iho sormien välistä.
Erzsébet, sanottiin, johti monia julmia ja mielivaltaisia pahoinpitelyjä ja pian kidutteli ja leikkeli tyttöjä. Hän saattoi leikata jonkun sormet irti tai hakata hänen kasvojaan kunnes luut olivat rikki. Silloinkaan kun hän oli sairaana, hän ei lopettanut. Sen sijaan hän käski tyttöjen kantaa hänet sänkyyn, jotta hän voisi läimiä ja purra heitä. Joskus hän pureksi heitä kunnes he kuolivat ja laittoi miespalvelijat syömään heidän lihaansa. Ilona Joon mukaan leidi saattoi laittaa öljyttyä paperia tyttöjen jalkojen väliin ja sytyttää sen palamaan tai käyttää kynttilöitä polttaakseen heitä. 

Viiltelysessioiden jälkeen verta oli usein niin paljon, että tuhka siroteltiin leidin sänkyyn, jotta se siroteltaisiin sinne. Kun he hautasivat ruumiit salaisiin paikkoihin, he rukoilivat niiden puolesta. Kidutettujen kertomuksetKolmas syytetty rikostoveri lisäsi, että leidi mielellään sohi tulikuumalla raudalla tyttöjen jalkapohjia, ja toinen todistaja sanoi, että oli nähnyt neljän tytön sidottuna käärinliinoihin, nipin napin elossa, mutta kyvyttöminä liikkumaan. Eräs väitti nähneensä paholaisen itsensä istumassa leidi Báthoryn sylissä. Leidi oli kuulemma kokonaan tuon olennon taikojen pauloissa, heillä oli jopa seksuaalinen suhde. Tämä oli osittain päädemonin suuren sukuelimen ansiota.
Vain yksi palvelija kieltäytyi todistamasta leidiä vastaan, minkä seurauksena, Codrescu kertoo, hänen silmänsä revittiin irti ja hänen rintansa poistettiin ennen kuin hänet poltettiin roviolla. 

Todistuksissa palajstui myös, että kidnapatut tytöt oli sidottu vankityrmiin ja heitä lihotettiin, koska leidi uskoi tämän lisäävän heidän vertaan - ja verihän oli ensisijaisen tärkeää hänen kuutamoisille taioilleen. Tytöt myös pakotettiin seksuaaliseen tekoihin Báthoryn kanssa. Jos he ilmaisivat sen tuntuvan epämiellyttävältä, heitä kidutettiin, jopa surmattiin. Jopa ne, jotka seksuaalisia tekoja paremmin sietivät, surmattiin. Joskus kun leidi sille päälle sattui, hänen "lempityttönsä" saivat kurjimman kohtelun. Yksikin pakotettiin repimään lihaa omasta kädestään. Muutamat työnnettiin pieniin häkkeihin, jotka olivat täynnä piikkejä. 

Jopa tänä aikakautena, jona kidutukset olivat arkipäiväisiä, tuomarit kuuntelivat kertomuksia kauhistuneina, erityisesti kun selviytyjät muistelivat kokemuksiaan. He kertoivat kuinka heitä oli lävistetty, pistelty, hakattu ja poltettu, leidin toimesta, suuressa linnassa. Monien ulkomuoto oli pysyvästi runneltu. 

Kuulemiset kävivät yhä karmivimmiksi päivä päivältä, kun yhä useammat ihmiset lisäsivä tarinansa tähän kauhunäytelmään ja kertoivat kuinka montaa kuollutta ruumista olivat todistaneet. Lopulta se oli ohi. Perustuen löytyneisiin luurankoihin ja raadon palasiin, sekä todistajien kertomuksiin, leidi Báthory ja hänen käskyläisensä tuomittiin syyllisiksi 80 murhaan. Oikeudenkäynnin toisessa osassa tuotiin todisteeksi sittemmin löydetty kirjanen, jossa oli Erzsébetin käsialalla kirjoitettu yli 650 naisen nimet ja joitain tietoja heistä - näin siis joidenkin lähteiden mukaan. Epäiltiin - joskaan ei voitu osoittaa todeksi - että hän oli pitänyt kirjaa uhreista ja todella tappanut nämä yli 650. Viralliset murhasyytteet pysyivät 80:ssa, vaikka Penrose sanookin kuningas Mathiaksen vihjanneen kirjeessään Thurzolle kuulemisen aikana, että hän tiesi ainakin 300:sta uhrista. 

Taipumukset

Samalla kun hänen rikostovereitaan kidutettiin ja määrättiin kuolemaan perin juurin kauheilla tavoilla - joidenkin sormet revitiin irti, jotkut poltettiin elävältä, toiset mestattiin - tuomarit pohtivat, mitä pitäisi tehdä Báthorylle. Kuningas Mathias suosi ajatusta teloituksesta, mutta silloin olisi pitänyt muuttaa lainsäädäntöä; siihen aikaan kuninkaallisia ei rangaistu samalla tavalla kuin "tavallista" kansaa. He olivat jo lietsoneet sellaista lakia vain puolustaakseen häntä. Pääministeri Thurzo, leidin sukulainen puuttui asiaan inttämällä järkähtämättömästi, että leidi oli kyvytön ymmärtämään, mitä oli tehnyt. Kuitenkin oikeusraportin mukaan, leidin asunnosta löytyneet kidutusvälineet osoittivat vääräksi väitteen, ettei hän olisi kyennyt kontrolloimaan vihaansa. Hän sai selvästikin nautintoa väkivaltaisista teoistaan.

Igrid Pitt Countess Draculassa

Joka tapauksessa, oli paineita pitää omaisuus suvuissa, joten lopuksi Erzsébet Báthory vangittiin loppuiäkseen, ilman virallista tuomitsemista, lukittiin huoneistoon hänen omassa linnassaan Cahticessa. Hänen poikansa - ja ainoa vallanperijänsä - kirjoitti hänen puolestaan kirjeen, jossa pyysi armoa äidilleen, mutta tytär Anna kieltäytyi puhumasta äidilleen enää koskaan, eikä antanut lastensakaan tehdä niin. Erzsébet väitti, että oli syytön kaikkiin syytteisiin. Hän sanoi maalaistyttöjen kuolleen moniin eri syihin, tarttuvista taudeista verenmyrkytyksiin, ja että häntä ei tulisi pitää syyllisenä luonnon oikkuihin.

Linna mäeltä

Hänet oli suljettu huoneisiinsa, jonka sisäänkäynnit ja ikkunat muurattiin - vain pieniä rakoja oli jätetty ilmalle ja ruoalle. Penrose sanoo, että hänen sydämensä särkyi siksi, että hän ei voinut harjoittaa magiaa ja loitsuja. Vain kolme ja puoli vuotta myöhemmin, kesän 1614 (tai 1613) aikana, kun hän oli 54 (tai 53), hän kuoli. Tästä todisti hänen koskematon ruokalautasensa. Joka joka oli katsonut oven raosta, sanoo Glut, näki hänen makaavan kasvot lattiaa vasten.
Legenda kertoo, että kun he repivät seinät päästäkseen hakemaan hänen ruumiinsa, he löysivät pienen dokumentin, joka vaikutti siltä, että ennen vangitsemistaan hän oli herätellyt esiin pimeitä voimia, että ne lähettäisivät 99 kissaa repimään sydämet irti tuomareilta ja niiltä, jotka syyttelivät häntä.
Pappi, joka luki sen, palautteli mieleensä kissoja, jotka he olivat nähneet yönä, jona saapuivat linnaan.

Asiakirjoja

Mikä on huomionarvoista leidi Báthoryssa, on että hän on yksi äärimmäisen harvinaisista naisista historiassa, joka on osoittanut vampyyri- tai kannibaalitaipumuksia. Hänen kuolemansa jälkeen levisi huhuja, kuinka hän oli kylpenyt nuorten uhriensa veressä. Everitt vannoo, joskin ilman todisteita väitteen tueksi, että hän oli teurastanut tyttöjä kokeillakseen kauneudenhoitomenetelmää. Hän katsoo sen johtuvan päähänpinttymästä ikuiseen nuoruuteen, ja toiset kirjailijat uskovat samoin.

Raymond McNally

Siltikin, kun Dracula-tutkija Raymond McNally matkusti Slovakiaan tutkimaan oikeusasiakirjoja, missään ei mainittu veressä kylpemistä, joskin jotkin mainitsivat hänellä olleen vimma pureskella paloja uhriensa lihaa. Isä Laslo Turáczi oli kirjoittanut hänestä historiallisessa selonteossaan Unkarista. Se julkaistiin 1744, yli vuosisata kreivittären kuoleman jälkeen. Turáczi luotti virallisiin asiakirjoihin, kuten myös legendoihin ja perimätietoon, ja yhdisti ne tarinassaan.
Kuitenkin katolinen kirkko hyötyi dramaattisista tarinoista ihmissusista, noidista ja vampyyreista, koska se helpotti heidän opinkappaleitaan Jumalasta ja Saatanasta, hänen kirjasena aikakautena, jona ihmissudet ja noidat "löydettiin" ja teloitettiin, on kyseenalainen.

Yksi sinnikäs legenda kertoo, että kerran Erzsébet läimäisi palvelustyttöä, sai verta käteensä ja kun hän pesi veren pois, se sai hänen ihonsa näyttämään nuorelta. Alkemistit ovat nähtävästi vakuuttuneet, että se oli merkki hänen aatelissäädystään, joten säilyttääkseen katoavaisen kauneutensa, hän otti tavaksi kylpeä neitsyiden veressä. Näitä ajatuksia esitti Wagener vuonna 1795, kun hän (Sabine Baring-Gouldin kääntämänä) kirjoitti: "Elizabeth tapasi pukeutua hyvin miellyttääkseen aviomiestään, ja hän vietti puoli päivää kylpyhyuoneessa. Kerran palvelija näki jotain väärää hänet päähinessään, ja siksi että hän huomasi sen, leidi löi häntä kovaa, ja verta pursusi palvelijan nenästä ja ruiskui leidin kasvoille. Kun veripisarat oli pesty pois kasvoilta, hänen ihonsa näytti paljon kauniimmalta - vaaleammalta ja läpinäkyvämmältä kohdista, joihin verta oli osunut."
Ilmeisesti, "Elizabeth päätti pestä kasvonsa ja koko vartalonsa ihmisen veressä kohentaakseen kauneuttaan". Hänen rikostoverinsa, Wagener kertoo, täyttivät ammeen verellä, jotta Erzsébet saattoi "kylpeä aamuneljän aikaan. Kylvyn jälkeen hän nautti kauniimmalta kuin ennen."
Viralliset lähteet eivät mainitse tätä kummallista käytöstä tai fetissiä, ja todennäköisempää on, että hän yksinkertaisesti kiihottui seksuaalisesti nähdessään verta/käyttäessään verta rituaaleissaan ja seremonioissaan. Oli miten oli, jos 650 nimen tilikirja on mitä moneksi sitä uskovat (eli luettelo kaikista kreivittären uhreista), sitten yksikään ihminen vuosisatojen aikana ei ole surmannut enemmän kuin hän. Hän jää historiaan yhtenä verenhimoisimmista tappajista, osittain koska hänen aatelissäätynsä teki hänet koskemattomaksi yhteiskunnassa, joka suojeli aristokraattejaan.

Tämänhetkisiä huomioita

Melton tuo esiin kirjassaan The Vampire Companion (Vampyyritoverit), että oikeudenkäynnissä ei mainittu mitään siitä, että Báthory olisi kylpenyt veressä. Kukaan ei siitä seikasta valittanut, eikä kertonut. Siitä huolimatta oikeuden asiakirjat sinetöitiin siihen aikaan, jotta Unkarin aristokraateille ei aiheutuisi häpeää. Heidän keskuudessaan kukaan ei saanut edes mainita Erzsébetin nimeä.
Laszlo Turáczi keräsi dokumentteja ja kansantaruja vuosisata myöhemmin ja kokosi ne kirjaansa. Melton sanoo, että juuri tämä mies ensimmäiseksi kertoi kreivittären kaameista kylpemistavoista (Penrose sanoo, että selonteko oli senaikaisista asiakirjoista), ja hänen kirjansa ilmestyi Euroopassa aikana, jona siellä vallitsi laajalle levinnyt vampyyrien pelko. Kuinka paljon tarinoita on kaunisteltu, kuka tietää. Vaikka Erzsébetillä on monia "oikean" vampyyrin piirteitä, hän ei itseasiassa koskaan juonut verta, kenenkään tietämyksen mukaan - huolimatta Penrosen tavasta kutsua häntä vampyyriksi kirjan alusta sen loppuun saakka. Oli miten oli, hänet on ikuistettu fiktiokirjallisuudessa ja elokuvissa vampyyreina.
1980-luvun aikana McNally julkaisi teoksen Dracula was a Woman: In Search of the Blood Countess of Transylvania (Dracula oli nainen: tutkimus Transilvinian Verikreivittäreen. Hän väitti, että Draculan luoja Bram Stoker oli lukenut leidistä Sabine Baring-Gouldin 1865 ilmestyneestä kirjasta The Book of Werewolves (Ihmissusien kirja), joka tarjosi selonteon ihmissusilegendojen näkökulmasta. McNally tuumii myös, että jotkin tarinat ovat ehkä saaneet Stokerin sijoittamaan tarinansa Transylvaniaan. Siinä missä veren juominen auttoi Draculaa nuorentumaan, McNally väittää, että kansantarinat Erzsébet Báthoryn omasta pakkomielteestä vereen ja nuoruuteen saattoivat tulla Stokerin tarinan hirviöön. "[Báthoryn] legenda selvästi näytteli pääroolia Leidi Draculan hahmon luomisessa", hän kirjoittaa. Hän sanoo myös kirjan toisella hahmolla, Renfieldillä ("elämänsyöjällä"), olleen selkeitä yhtäläisyyksiä Báthoryyn.

Dracula: Asiaa ja hölynpölyä

Kylä linnan alapuolella

Kuitenkin tutkija Elizabeth Miller kirjassaan Dracula: Sense and Nonsense (Dracula: Asiaa ja hölynpölyä), teilaa täysin tuon näkemyksen. "Roskaa!" hän vakuuttaa. "Vaikka Báthorysta puhutaan lyhyesti yhdessä Stokerin lähdeteksteistä [Baring-Gouldin kirja], ei ole minkäänlaisia todisteita, että se olisi vaikuttanut häneen tai hän olisi edes lukenut sitä." Hän väittää, että hypoteettinen yhteys Báthoryn ja kirjahamo kreivi Draculan välillä johtuu julkaisuista 70-luvun aikana, erityisesti Gabriel Ronayn -72 ilmestyneestä teoksesta The Dracula Myth (Draculamyytti) ja Donald Glutin -71 ilmestyneestä teoksesta True Vampires of History (Historian todelliset vampyyrit). Miller väittää, että monet kriitikot olettavat, että koska Báthory on mainittu yhdessä Stokerin lähdeteoksista, sitten hän on paitsi lukenut sen kokonaan, se on myös vaikuttanut häneen. Luettueen Stokerin merkinnät itse, Miller väittää, että McNally on väärässä, kun sanoo, että lähdeviittaukset Báthoryyn löytyvät merkinnöistä. Millerista on todennäköisempää, että häneen vaikutti Baring-Gouldin assosisaatiot ihmissusien ja vampyyrien välillä. 

Riippumatta siitä, joiko Erzébet Bathóry verta tai kylpikö hän siinä, oliko hänellä pakkomielle nuoruuteen tai ottiko hän nuoret naiset kohteekseen heidän ihonsa takia, hän oli verenhimoinen tyranni jopa aikana, jona aristokraatit harvoin joutuivat vastaamaan sellaisista teoista. Todisteet monista kadonneista tytöistä, vahingoittuneiden selviytyjien kertomukset ja löytyneet ihmisraadot tekevät kaikki hänestä äärimmäisen kiduttajan ja sarjamurhaajan.